sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Velipekka Makkonen

Elokuvakriitikkona vuodesta 1960. Nykyinen pääfoorumi on Filmihullu-lehti, jonka toimituskuntaan kuuluu. Toinen säännöllinen foorumi Idänpolitiikka-lehti.

1. Meidän musiikkimme (Jean-Luc Godard, Ranska/Sveitsi, 2004)
2. Dogville (Lars von Trier, Tanska/Ruotsi/Ranska/Norja/Alankomaat/Suomi/Saksa/Italia/Japani/Yhdysvallat/Iso-Britannia, 2003)
3. In the Mood for Love (Wong Kar-Wai, Hongkong/Ranska, 2000)
4. Mulholland Drive (David Lynch, Ranska/Yhdysvallat, 2001)
5. 4 (Ilja Hržanovski, Venäjä, 2005)
-------------------
1. Laitakaupungin valot (Aki Kaurismäki, 2006)
2. Maan muisti (Anastasia Lapsui & Markku Lehmuskallio, 2010)
3. Uralin perhonen (Katariina Lillqvist, 2008)


1. ”Godard on vuosikymmenten saatossa – hänen ensimmäisestä pitkästäänkin on jo yli 50 vuotta – osoittautunut jatkuvasti uusiutuvaksi, mutta aina omaa persoonallisuuttaan toteuttavaksi tekijäksi. Meidän musiikkimme näyttää yksinkertaisesta lähtökohdastaan maailmamme kaoottiset ja väkivaltaiset kasvot. Siinä Godard taas kerran panee alttiiksi oman persoonansa sekä kokoavana että ns. totuuksia kyseenalaistavana voimana suoralla, mutta kompleksisella tavallaan. Elokuvasta ei edes voi sanoa, onko se dokumenttia vai fiktiota, jos haluaa nämä kaksi tarkasti jaotella. Ne lomittuvat koko ajan keskenään yhdeksi kudokseksi.”
2. ”Von Trier on nykyisen keskipolven tekijöistä eniten elokuvailmaisua uudistanut ohjaaja. Dogville, joka on yhteiskunnan väkivaltaisuutta tutkivan USA – Land of Opportunities -trilogian ensimmäinen elokuva näytetään pelkistetyissä kulisseissa, maahan on piirretty vain tapahtumapaikan pohjapiirros, yksilön alistaminen joukon tahtoon. Yhteiskunnan toimintatapa näytetään yhtä pelkistetysti kuin sen näyttämökin. Kuitenkin siitä syntyy eri persoonien vaikutuksesta moniulotteinen ja syvätarkka kuva, juuri pelkistyksen ansiosta.”
3. ”Wong Kar-Wain taide perustuu näkemiseen ja näkemättä jättämiseen. In the Mood for Love on rakkauselokuva, jossa ei juuri näytetä rakkautta. Siitä syntyy tuntu maailman häilyvyydestä, tunteiden abstraktisuudesta, konkreettisuuden mahdottomuudesta. Vastaus kysymykseen, mistä puhumme. kun puhumme rakkaudesta tai muista tunteistamme, kuuluu: emme voi tietää. Tätä mahdottomuutta, konkreettisuuden puutetta Wong käsittelee äärimmäisen konkreettisesti. Hänen elokuvansa on yhtä ristiriitainen kuin todellisuus ja monet parhaista elokuvista, siitä sen mielenkiintoiset jännitteet.”
4. ”David Lynch on pitkään kuulunut amerikkalaisen poikkeuksiin monella tasolla. Hän tekee elokuvansa Hollywoodin puitteissa, mutta ei tee Hollywood-elokuvaa, eikä hän kuulu luontevasti myöskään ns. indie-tekijöihin. Herätettyään suuren yleisön huomiota Twin Peaks -tv-sarjallaan hän syvensi sen tematiikkaa ja ilmaisua pitkillä elokuvillaan, joista Mulholland Drive on eräänlainen huipentuma. Siinä on kysymys todellisuuden epävarmuudesta. Emme voi tietää mitä todella tapahtuu tai on tapahtunut. Se luo kysymyksiä maailman olemuksesta ja siitä, ovatko tunteemme todellisia, voatko ne edes meidän omiamme. Todellisuuden ristiriitainen olemuksen toteaminen, identiteettien hajoaminen on Lynchin taiteen perusta ja kiehtoo jatkuvasti.”
5. ”Venäläisen elokuvan nousu on ollut koko vuosikymmenen ilmiö. Yksi sen merkkihenkilöitä on nuori, vähän yli kolmekymppinen, tällä hetkellä ainoaa elokuvaansa tehdessään sen alle ollut Ilja Hržanovski, elokuvasukuun syntynyt. Hän näyttää venäläisen todellisuuden sekä raadollisuudessaan että illusorisuudessaan. Sen henkilöt elävät kuviteltua todellisuutta, ainakin suhteessa toisiinsa, mutta samalla sukeltavat mutaan ja pontikkaan hautautuvaan todellisuuteen. 4 on venäläisen nykyelokuvan hienoimpia töitä, mutta se on saanut rinnalleen useita merkittäviä töitä.”

-------------------

1. ”Aki Kaurismäki on suomalaisista elokuvantekijöistä selvästi esiin nouseva hahmo. Laitakaupungin valot tuntuu lopettavan erää vaiheen hänen tuotannossaan (kuten myös kertovat huhut hänen tulevasta elokuvastaan). Se on synkin hänen töistään, missä usko ihmisyyteen on muutaman oljenkorren varassa. Selkein piirroin hahmotettu elokuva kertoo yksinäisen ihmisen kärsimystien hänen uskoessaan muista parasta mahdollista. Lopun toivonpilkahdus – enemmänkin kuin se – kääntää kaiken toisin päin .Muutaman hyvän ihmisen voimin maailman voi kääntää toisin päin.”
2. ”Markku Lehmuskallio ja Anastasia Lapsui ovat kartoittaneet Lapsuin kansan nenetsien elinoloja. Viimeisimmässä, Maan muistissa, on kysymys Suomesta, sen henkisestä historiasta, joka on ikään kuin tallessa sen maaperässä. Elokuva on essee sanan parhaassa merkityksessä .Se käyttää hyväkseen sekä dokumentaarista että näyteltyä aineistoa, historiaa ja kansanperinnettä. Niistä syntyy rikas kuva henkisyydestä, joka on parasta suomalaisessa perinteessä.”
3. ”Katariina Lillqvist on vuosien saatossa luonut sarjan taidokkaita ja hienoja nukkeanimaatiolyhytelokuvia. Pieneksi sensaatioksi kehittynyt Uralin perhonen perustuu tamperelais-pispalalaiseen perimätietoon Pispalassa asuvasta salaperäisestä kirgiisimiehestä, jonka väitetään tulleen Suomeen Mannerheimin matkamuistona idän retkiltä. Tältä pohjalta Lillqvist tulkitsee Suomen ja Mannerheimin historiaa, Tampereen verilöylyä ja Pispalan solidaarista yhteisöä. Lyhyessä ajassa Lillqvist luo paljon sisältöä ja pirullista ajankuvaa.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti